Historia Nykyaika

Pelto-Seppälän tila sijaitsee Lopen Hunsalassa korkealla mäellä, joka on

todennäköisesti ollut saari aikana jolloin vedenpinta oli useita kymmeniä

metrejä nykyistä korkeammalla. Seppälän tilan tunnettu historia alkaa vuodesta 1722 ja nimen Seppälä tila sai vuonna 1753 kun tilan tytär Maija Martintytär meni naimisiin Elias Yrjönpojan kanssa. Elias oli seppä, mistä johtuen tilaa alettiin kutsumaan Seppäläksi.

1750-luvulla rakennettiin tilan päärakennus, joka edelleen komeilee pihapiirissä ja on asuttu kesäisin. Rakennus toimi aikanaan myös "Isäntä soittaa hanuria" -elokuvan (1949, Suomen Filmiteollisuus) päänäyttämönä.

 

Koko tilan historian ajan tila on siirtynyt suvussa. Vuonna 1949, Salli ja Juho Ruokosen toimiessa isäntäparina, tilalle valmistui uusi tiilinavetta. Navetassa tuotettiin niin sanottua "tarkastusmaitoa", erityisesti lapsille suunnattua tarkoin tutkittua ja huolellisesti säilytettyä maitoa, jota myytiin lasipulloissa.

Navetassa oli 24 lehmää, ajanmukaiset höyrystyslaitteet, suihkut ja

jopa vesivessa. Navettaan mentäessä kädet piti pestä, karjakot työskentelivät

valkoiset takit yllään ja lääkärit kävivät tarkastamassa navetan kahdesti vuodessa.

Tilan vanha päärakennus

Lypsykarjan pito lopetettiin 1960-luvun loppupuolella, Aira ja Olli Seppälän ollessa tilanpitäjinä. Lampaiden kasvatusta kuitenkin jatkettiin, mutta kun ne eivät tuottaneet tarpeeksi, niiden pidosta luovuttiin ja tilalle otettiin lihakarjaa. Siitä hetkestä nykypäivään tilalla on kasvatettu lihakarjaa. Vuonna 1985 tila siirtyi nykyisten omistajien, Ari ja Anne Seppälän omistukseen. Ari ja Anne jatkoivat lihakarjan kasvattamista ja erikoistuivat emolehmätuotantoon.

Myös viljanviljelyyn panostettiin enemmän.

Seppälän mäkeä ennen (vuosiluku tuntematon)

©2017

Kaikki oikeudet pidätetään